Joskus tuntuu että perustimme KunnonMuuton puolivahingossa, vain sen takia koska tähdet osuivat kohdalle ja mahdollisuus teki varkaan. Aloittaessamme yritystoimintaamme olimme nuoria ja naiiveja, emmekä vielä tajunneet sen olevan ristiriidassa omien arvojemme ja moraalimme kanssa. Karu totuushan on se että logistiikkaketjut synnyttävät yrityksien suurimman hiilijalanjäljen raaka-aineiden ja tuotantoprosessien ohella.
Tiekuljetukset vastaavat maailman kasvihuonepäästöistä peräti 11,9% ja kaikki kuljetukset yhteensä jopa 29%, eli noin 7,3 miljardia tonnia hiilidioksidipäästöjä vuosittain. Näistä valtavista CO2 päästöistä 22% tulee pelkästään keskikokoisten ja suurten kuljetusrekkojen pakoputkista. Realistisesti ajateltuna emme voi pysäyttää maailman kauppaa ja kieltää kuljetuksia, sillä se romahduttaisi maailman talouden lisäksi myös koko sivilisaatiomme takaisin keskiajalle. Tilanteen on silti muututtava radikaalisti, jotta lapsenlapsemmekin pääsisivät isovanhempien kuljetusrekkojen kyytiin.
Lyhyen tähtäimen ratkaisu voisi löytyä biokaasusta. Ruotsin energiaviraston vuonna 2020 tehdyn tutkimusten mukaan biokaasu vähentää autojen kasvihuonepäästöjä jopa yli 90%! Lisäksi kaasua poltettaessa ei synny lainkaan haitallisia pienhiukkasia.
Tästä huolimatta logistiikka-ala kulkee tänäkin päivänä pääosin dieselillä. Kaluston uusiminen maksaa rahaa, eikä isot kansainväliset yritykset halua tehdä ylimääräisiä investointeja kalustonsa uudistamiseksi.
Sanoista tekoihin
Emme halunneet että meidän oma yritys osallistuisi maailman saastuttamiseen rahan säästämisen ehdoilla. Emme halunneet olla osa ongelmaa, vaan päinvastoin osallistua ongelman ratkaisuun ja näyttää omalla esimerkillämme kilpaileville logistiikka-alan yrityksille että aito ekologisuus ja kestävä kehitys on modernin liiketoiminnan menestyksen avain. Siispä vaihdoimme koko kalustomme biokaasulla kulkeviin autoihin ja päätimme että siitä eteenpäin ekologiset toimintatavat tulevat olemaan yrityksemme koko toiminnan tärkein kulmakivi.
Teimme kunnianhimoisen suunnitelman ja toteutimme sen! Päätimme että emme tyydy vain biokaasulla kulkeviin rekkoihin, vaan ekologisuuden on oltava kaiken liiketoimintamme keskiössä.
Esimerkkejä siitä, miten ekologisuus toteutuu yrityksessämme:
- Emme käytä lainkaan muovista pakkausmateriaalia! Kaikki käytössämme olevat suojausmateriaalit ovat joko uudelleen käytettäviä tai täysin kierrätettäviä.
- Käytämme siivouksessa vain ympäristöystävällisiä pesuaineita ja uusiokäyttöisiä välineitä.
- Emme osta uusia kalusteita toimistoihimme! Kaikki kalusteet on kierrätettyjä. Pidämme huolen asianmukaisesta kierrätyksestä myös asiakkaidemme puolesta; Etsimme hyväkuntoisille huonekaluille uuden kodin ja hoidamme huonokuntoiset vastuullisesti kierrätykseen.
- Kulutamme vain vihreää sähköä! Toimistomme ja varastomme pysyvät lämpimänä vain kotimaisella päästöttömällä energialla.
- Hankimme kaiken teknologiamme käytettynä. Ostamme tietokoneemme ja puhelimemme vanhana ja pyrimme aina korjaamaan vioittuneet laitteet roskiin heittämisen sijaan.
- Emme ryhdy yhteistyöhön arveluttavien tai ympäristöä kuormittavien yritysten kanssa. Valitsemme tarkoin luotettavia yhteistyöyrityksiä esimerkiksi kansainvälisiä muuttoja tehdessämme. Kotimaassakaan emme suostu yhteistyöehdotuksiin, jos ekologiset arvot eivät kohtaa tai luotettavuus ei välity.
- Tutkimme ja kehitämme toimintatapojamme ekologisemmiksi. Haastamme jatkuvasti myös asiakkaamme innovoimaan kanssamme ja antamaan meille ehdotuksia siitä miten voisimme tehdä työmme vieläkin ympäristöystävällisemmin!
Tule mukaan intohimoiseen hankkeeseemme!
Haluamme kumppanoitua ekologisesti toimivien yritysten kanssa luodaksemme oman vihreän verkoston, jossa tuemme toistemme ympäristöystävällistä toimintaa kestävämmän tulevaisuuden puolesta ja näytämme esimerkkiä myös muille!
Ideamme on yksinkertainen! Etsimme yrityksiä joiden keskeisiin arvoihin kuuluu ympäristöystävälliset toimintatavat ja tarjoamme heille Euroopan ekologisimman muutto-, kuljetus-, varastointi- ja siivouspalvelumme kumppani hintaan! Kirjoitamme yhteisestä matkastamme, projekteistamme ja ympäristöystävällisistä teoista joita toteutamme, blogi-tekstejä joita jaamme sosiaalisen median kanavissamme. Tällä tavalla pystymme vaikuttamaan positiivisesti toimintaympäristöömme, viestien maailmalle että ympäristöystävälliset tavoitteemme onnistuvat paremmin kun puhalletaan yhdessä yhteen hiileen!
Haluamme kannustaa yrityksiä kumppanoitumaan kanssamme tarjoamalla alennusta palveluistamme niin itse kumppaniyritykselle, kuin sen koko henkilökunnalle! Kumppanoituminen ei kuitenkaan vaadi yritykseltä ostopäätöstä tai sitoutumista palvelujemme säännölliseen käyttöön. Kumppanoituminen on vain aie tehdä logistisia päätöksiä ekologisuutta ajatellen ja ottaa meidät mukaan tuohon prosessiin.
Luomme jokaiselle kumppani yrityksellemme oman tarjouspyyntö portaalin verkkosivuillemme. Tätä kautta tulleet tarjouspyynnöt kuuluvat aina yrityksen kumppanitarjouksien piiriin, oli kyseessä sitten itse yritys, työntekijä tai yrityksen työntekijän perheenjäsen.
Toivotamme kaikki ekologisesti ajattelevat osaksi vihreää perhettämme!
Mikäli kiinnostuit:
Ota yhteyttä sähköpostitse teemu@kunnonmuutto.fi tai soita numeroon +358 (0) 40 019 9627.
Tervetuloa meidän vihreään verkostoon! Vain yhdessä voimme tehdä siitä suuremman. 💚